Yritysmaailma tutuksi - Lukion kakkutiimi

SYYSKUUN YRITYSTARINA:

 

Yritysmaailma tutuksi kakkujen kautta


Nuoret ovat tutkitustikin kiinnostuneita yrittäjyydestä, mutta moni kaipaisi siitä enemmän käytännön tietoa. Ylivieskan lukiossa tiimitoiminnasta on löydetty keino saattaa yhteen opiskelijoita ja eri alojen yrityksiä.

Yrittäjyys voi tulla tutuksi niinkin kotoisalla tavalla kuin kakkujen äärellä. Yksi tiimeistä on nimittäin kakkutiimi, joka leipoo pöydät koreiksi lukion eri tapahtumiin. Kun tiimeille viime vuonna alettiin etsiä kummiyrityksiä, kakuntekijöille löytyi varsin luonteva kumppani Pirjon Pakarista.

”Opiskelijat ovat käyneet tutustumassa leipomoon, ja heille on esitelty yrityksen toimintaa. Jatkoa varten on jo kehitteillä monenlaisia yhteistyöideoita”, kertoo Pirjon Pakarin tuotantopäällikkö Niko Marjakangas.

Yrityksen näkökulmasta tiimitoiminta on samalla tilaisuus esittäytyä mahdollisena tulevaisuuden työnantajana. Leipomoissakin tarvitaan monenlaista osaamista, ja yhteistyö on hyvä keino tehdä alaa tutummaksi opiskelijoille.

”Tällä tavoin opiskelijat pääsevät näkemään, millaista on yrityksen arkipäivä”, Marjakangas sanoo.

Toisen vuoden opiskelijat Helga Hintsala ja Veera Tikkanen eivät ainakaan vielä haaveile leipomisesta ammattia. Silti heistä on ollut mielenkiintoista nähdä, mitä yrityksen seinien sisällä tapahtuu.

”En ole ennen tullut ajatelleeksi, että leipomossa todella työskennellään yöllä”, Tikkanen toteaa.

”Kivaa että saa tällä tavoin tutustua eri aloihin”, Hintsala lisää.

Ylivieskan lukiossa ryhdyttiin kehittämän tiimitoimintaa neljä vuotta sitten ensimmäisinä Suomessa. Kakkutiimin toinen ohjaaja, ruotsin ja saksan kielen lehtori Elina Nissilä muistuttaa, että maailman muuttuessa sirpaleisemmaksi työpaikkojen ja koulujen yhteisöt nousevat arvoonsa.

"Tiimeissä toimiminen vahvistaa yhteisöllisyyttä koulussamme, kun kohtaamme niissä toisemme aidosti, emmekä vain tuijota ruutua. Samalla oppilaat pääsevät harjoittelemaan johtamis- ja kokoustaitoja ja tekemään niitä asioita, joista he tykkäävät", Nissilä toteaa.

Niko Marjakankaan tarina on opiskelijoille hyvä esimerkki siitä, että urapolku ei aina etene suoraviivaista ja ennalta-arvattavaa reittiä. Leipomolle hän tuli alun perin kesätöiden kautta ja on viihtynyt hyvin, vaikka aiemmin hän ei ollut ajatellutkaan päätyvänsä elintarvikealalle töihin.

”Kannattaa vain rohkeasti hakea omaa juttua ja tarttua tilanteisiin. Joskus pitää uskaltaa myös muuttaa omia suunnitelmia.”

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö