Susanna Kariniemi, Hoitola Susan

HUHTIKUUN YRITYSTARINA

Hoitolayrittäjä ammentaa oppia maailmalta

Susanna Kariniemi esittelee puisia työkaluja, joita käytetään apuna vanhassa aasialaisessa TokSen-hoidossa. Ne ovat tuomisia Pohjois-Thaimaasta, jossa Susanna ja Vesa Kariniemi viettivät maaliskuun lopussa viikon opiskellen alueen perinteisiä hoitomuotoja.

Hoitola Susanin palveluvalikoima on kuin maailmanympärysmatka pienoiskoossa. Se ei ole ihme, sillä Kariniemet itse ovat pitkän linjan reppureissaajia. Matkat ovat vuosien varrella suuntautuneet usein Aasian maihin, jossa on edelleen vahvat perinteet erilaisista hoidoista.

Oppeja pariskunta on matkoillaan ammentanut alan kouluista ja paikallisilta ammattilaisilta.

– Jos matkalla törmää johonkin paikalliseen hoitomuotoon, herää usein halu opiskella sitä. Samalla oma osaaminen on laajentunut ja työhön on tullut uusia vaikutteita ja näkökulmia, Susanna toteaa.

Matkoillaan Kariniemet asuvat paikallisten keskellä ja vastavuoroisesti opettavat länsimaisia tekniikoita. Ystävystyminen aasialaisten kanssa on opettanut myös hetkessä elämistä, josta on iso apu stressin hallinnassa.

- Vaikka sikäläiset tekevät paljon töitä, he osaavat ottaa myös lunkisti. Siinä auttaa myös yhteisöllisyys, joka on tärkeää monissa Aasian kulttuureissa, Susanna sanoo.

Yhteisöllisyys toteutuu myös Hoitola Susanin arjessa. Kariniemen pariskunnan lisäksi saman katon alla työskentelee yrittäjinä yli kymmenen koulutettua hierojaa ja kosmetologi. Periaate muistuttaa parturi-kampaamoiden vuokratuolijärjestelmää.

- Tällä lailla olemme voineet auttaa uusia yrittäjiä alkuun. Samanlaista apua olisin itsekin aikoinani kaivannut, Susanna toteaa.

Lähes kaksi vuosikymmentä yrittäjänä toiminut Susanna Kariniemi itse on paitsi koulutettu hieroja myös ayurvedahoitaja, kuppari, perinteinen jäsenkorjaaja, ReikiMaster ja Shindo-Pro-kouluttaja ja hoitaja.

Seuraavana etappina Susannalla on valmistuminen Mental Sport -valmentajaksi toukokuussa.

- Vaikka koulutus keskittyykin urheilijoitten mentaalivalmennukseen, samat lainalaisuudet pätevät myös työyhteisöissä ja arjen ihmissuhteissa sekä tilanteissa. Valmennettavien kanssa käsitellään esimerkiksi jännittämistä, tavoitteiden asettamista, tunteiden käsittelyä sekä ihmissuhdehaasteita, Susanna kertoo.

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö