Ylivieskan lemmikkieläinhoitola, Mari Lehkonen

Kuukauden yritystarina:
Rakkaus eläimiin vei yrittäjäksi

 

Jo pikkutyttönä Mari Lehkonen hoivasi naapurin lemmikkejä ja vei kylän koiria lenkille. Sillä tiellä hän on yhä.

Kesätyö huskysafariyrityksessä venähti aikoinaan useamman vuoden pestiksi, ja vuonna 2003 pohjoisen tyttö päätyi Kannukseen maaseutuopiston kennellinjalle.

Kun Ylivieskan Lemmikkieläinhoitola etsi uutta omistajaa kahdeksan vuotta sitten, Mari tarttui tilaisuuteen. Takana oli perheen perustaminen ja kotona vietettyjä vuosia.

”Tämä oli minulle se oman alan juttu ja juuri sitä mitä osaan tehdä.”

Laskelmia ja paperityötä tehtiin Ytekin avustuksella, ja lopulta vuoden 2011 kesällä Ylivieskan Lemmikkieläinhoitola avasi ovensa uudessa omistuksessa.

Nyt Mari tuntee vuosienkin jälkeen olevansa unelmatyössään. Eläinten kanssa ei ehdi leipääntyä.

”Parhaimpiin hetkiin kuuluvat ne, kun saa voitettua eläimen luottamuksen, oli kyseessä sitten hoidokki tai löytöeläin. Kun arka kissa antaa vihdoin silittää, jaksaa taas itsekin.”

Hoitolan arki ei kuitenkaan ole pelkkää paijaamista, vaan eläinten hyvinvointi ja asiakkaiden palvelu vaativat työtä ja läsnäoloa aamusta iltaan. Vuosien varrella yrittäjän oma perhekin on kasvanut, eikä yhtälö suinkaan aina ole ollut helppo.

”Ilman työntekijää tämän kaiken pyörittäminen ei olisi mahdollista”, Mari toteaa.

Arkea helpottaa sekin, että koti ja työpaikka ovat samassa pihapiirissä. Lasten koulupäivän jälkeen Mari ehtii olemaan kotosalla, ja Jarmo-puolison kotiutuessa tehdään läpsystä vaihto.

 

Ylivieskan Lemmikkieläinhoitola vastaa myös lähialueen löytöeläimistä. Tähän liittyen Marilla on painavia terveisiä:

”Tässä työssä näkee, kuinka huonossa asemassa kissat ovat. Seitsemän vuoden aikana tänne on tuotu niitä satoja, eikä yhdelläkään ole ollut tunnistesirua.”

Sirutus ja leikkaus ovat vastuullisen kissanomistajan tehtäviä. Mari toivoo myös, että kodittomat kissat ja etenkin pentueet tuotaisiin mahdollisimman varhain hoitolaan.

”Silloin ne ehditään paremmin totuttaa ihmisiin, ja ne löytävät myös helpommin kodin.”

 Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö